Skip to content

Matka joukkuevoimistelun synnyinmaahan

Tämä juttu on julkaistu vuoden 2024 Ovolainen-jäsenlehdessä.

Matka joukkuevoimistelun synnyinmaahan

Madina Mutaliyeva muutti perheensä kanssa Kazakstanista lähes 4000 kilometrin päähän Espooseen. Muuton tavoite oli yksinkertainen, mutta kunnianhimoinen. Hän halusi oppia joukkuevoimistelun salat lajin synnyinmaassa kansainvälisesti tunnetussa huippuseurassa.

Vielä muutama kuukausi sitten Madina Mutaliyeva perheineen asui Kazakstanin Almatyssa. Ura voimistelun parissa alkoi jo vuosia sitten, paikallisessa seurassa valmennettavia joukkueita oli useita, joista tunnetuimpia olivat joukkuevoimistelun juniorisarjan joukkue Sunrise ja naisten sarjan joukkue Freedom. Valmennusura Kazakstanissa päättyi Freedom-joukkueen yhteisen taipaleen loppumiseen. Joukkue oli syntynyt Sunrise-joukkueen jakaannuttua kahtia vuoden 2022 MM-kisojen jälkeen. Madina omistautui joukkueelleen täydellä sydämellä ja heidän päämääränsä oli osoittaa, että joukkue voisi eron jälkeenkin saavuttaa huipputuloksia. Freedom ehti kisata yhden vuoden ajan ja päätti yhteisen uransa vuoden 2023 MM-kisoihin.

Yksi Madinan suurimmista unelmista oli päästä valmentamaan Suomeen, maahan, joka tunnetaan joukkuevoimistelun synnyinpaikkana ja lajin vahvana osaamiskeskuksena. OVOn hän näki lajin ehdottomana ykkösenä – paikkana, jossa hän voisi oppia parhailta. Ratkaiseva käännekohta tuli vuonna 2021, kun hän tutustui ovolaiseen Alina Kameneviin Suomessa kisattujen MM-kilpailujen yhteydessä. Kamenev esitteli Madinan suomalaiselle valmentajalegendalle ja OVOn päävalmentajalle, Anneli Laine-Näätäselle, ja yhteistyö lähti siitä liikkeelle. Anneli loi seuraavana vuonna kazakstanilaisjoukkueen viimeiseksi jääneen kilpailuohjelman, joka siivitti joukkueen Kazakstanin parhaiten menestyneeksi joukkueeksi kansainvälisissä kilpailuissa.

Kuka: Madina Mutaliyeva
Rooli OVOssa: Valmentaja
Ammatti ja koulutukset: Balettitanssija, koreografi, ohjaaja, taiteiden maisteri ja ‘master of sports’ (Kazakstanissa jaettava arvonimi) joukkuevoimistelussa
Harrastukset: Vapaa-aikaa kuluu runsaasti voimistelun parissa – harjoitteita, liikkeitä ja uusia ideoita etsien. Piirtäminen ja pianonsoitto kiinnostuksen kohteina.
Valmennustausta: Kazakhstanissa oma balettikoulu, jonka ryhmät ovat voittaneet kansainvälisiä kilpailuja sekä kutsuttu esiintymään tapahtumiin. Siirtyi joukkuevoimisteluun vuonna 2019 ja ihastui lajiin. Hänen valmentama joukkue saavutti naisten sarjassa neljän maanosan mestaruuskisojen 2. sijan vuonna 2023.

Uusi alku Suomessa – perhe sopeutuu askel kerrallaan

Keväällä 2024 taakse jäivät Almatyn vuoristomaisemat ja kotimaan ruokakulttuuri, edessä oli Suomi ja OVO. Madina oli käynyt Suomessa kolmesti ja tiesi maan olevan kaunis, turvallinen ja puhdas paikka, joka tarjoaa hyvän tulevaisuuden lapsille. Niinpä hän muutti Suomeen yhdessä miehensä, tyttärensä ja poikansa kanssa. Tytär jatkoi harrastustaan rytmisen voimistelun parissa OVOn Deltat-ryhmässä, kun taas pojalle etsitään sopivaa harrastusta.

Suomeen muutto ei kuitenkaan ollut helppo prosessi. Vaikka Madina tunsi maata ja hänellä oli ystäviä, jotka auttoivat ja tekivät sopeutumisesta helpompaa, Suomen byrokratia ja paperityöt osoittautuivat haasteellisiksi.

Lisäksi kielimuuri toi omat vaikeutensa: Madina osaa joitakin suomenkielisiä termejä, kuten voimisteluun liittyviä sanoja. “Etujalka” ja “takajalka” tulivat tutuksi jo varhain. Arkikielen hallitseminen on ymmärrettävästi ollut hitaampaa – hän kuitenkin harjoittelee jatkuvasti ja puhuu jo hieman suomea.

Kulttuurien välinen valmennusoppi

Ensiaskeleensa OVOn valmentajana Madina otti keväällä, käyden auttamassa eri joukkueiden harjoituksissa ja pitäen tanssitunteja valmennusryhmien kesäleirillä. (Kirjoittaja haluaa lisätä, että myös OVOn kesäjuhlien osallistujat saivat oppia Madinalta tanssisarjoja pitkälle yöhön). Oman joukkueen hän sai valmennettavakseen syksyllä, kun 14-16-vuotiaiden kilpasarjassa kilpaileva Kilpa-Protonit oli valmentajan tarpeessa.

“Kun kuulimme, että Madina tulee meille valmentajaksi, olimme joukkueena tosi innoissamme tulevasta, sillä tiedettiin, että Madinalla on ollut hyvin menestynyt ura Kazakstanissa ja että hän on hyvin taitava valmentaja” kertoo Kilpa-Protoneissa voimisteleva Sofia Linna.

Ensimmäisestä päivästä lähtien Madina sai Kilpa-Protoneilta lämpimän vastaanoton. Madina muistelee hymyillen, miten joukkueen nuoret tulivat heti ensikohtaamisella kertomaan, kuinka innoissaan he olivat hänen saapumisestaan. Tämä tuki ja positiivinen ilmapiiri antoi Madinalle voimaa sopeutua uuteen kulttuuriin. Joukkueen nuoret ovat auttaneet myös kielellisissä haasteissa ja tehneet parhaansa, jotta yhteinen työskentely sujuisi mahdollisimman vaivattomasti. Salilla Madina valmentaa englanniksi, höystettynä suomenkielisillä sanoilla, ja joukkueen kielitaitoisimmat kääntävät ohjeet suomeksi joukkuekavereille.

“Aluksi jännitimme joukkueena kaksikielisen valmennuksen mahdollisesti aiheuttamaa vaikeutta ymmärtää toisiamme, mutta huomasimme nopeasti, ettei se ollutkaan kauhean vaikeaa. Joukkueessamme kaikki ymmärtävät ja osaavat puhua englantia perustasolla, mutta meillä on erityisesti kaksi voimistelijaa, jotka osaavat sujuvammin englantia ja toimivat usein tulkkeina tarvittaessa” kuvailee joukkueessa voimisteleva Olivia Järvenpää.


Joukkuevoimistelu on suomalaisesta naisvoimistelusta kehittynyt laji. Lajin juuret ovat Suomessa, mutta tänä päivänä joukkuevoimistelu on levinnyt neljään maanosaan ja lajia harrastetaan ainakin 49:ssä eri maassa. Suomi on harrastajamäärältään ylivoimaisesti lajin kärkimaita – joukkuevoimistelua harrastaa Suomessa noin 9500 voimistelijaa eri tasoilla.

Joukkuevoimistelun kilpailuohjelma on musiikkiin sommiteltu taiteellinen ja urheilullinen kokonaisuus, sekä parhaimmillaan tunteellinen ja fyysisesti vaikuttava kokonaisuus, joka tuo katsojalle kylmät väreet.

OVO on maailman menestynein joukkuevoimisteluseura – OVOn joukkueet ovat voittaneet 7 maailmanmestaruutta sekä lukuisia muita kansainvälisiä arvokilpailumitaleja.

Osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, kuten OVOn kesäjuhlaan ja valmentajien kauden aloitukseen Kisakalliossa, on Madina päässyt tutustumaan seuran toimintaan ja suomalaiseen valmennuskulttuuriin.

Madina kuvailee suomalaista lähestymistapaa lajia kohtaan rennommaksi kuin kotimaassaan, ja hän on oppinut täällä uudenlaista näkökulmaa valmentamiseen. Hän toteaa, että Kazakstanissa voimistelukulttuuri on totisempi – voimistelu on kurinalaisempi ympäristö ja sitä ajatellaan melkein voimistelijoiden työnä. Arvostus on myös sen mukainen, esimerkiksi ‘Master of International Sports’ -arvonimellä pääsee opiskelemaan muuten maksulliseen yliopistoon ilmaiseksi. Suomessa voimistelu nähdään enemmän harrastuksena, jossa opitaan erityisesti lapsena rakastamaan lajia leikin kautta. Toinen suuri kontrasti on hänen mukaansa myös valmentajien määrä – Kazakstanissa yksi valmentaja vastaa yksin kolmesta joukkueesta, kun taas Suomessa käänteisesti yhtä joukkuetta luotsaa kolme valmentajaa.

Tulevaisuus

Tulevaisuus Suomessa näyttää valoisalta. Vanhempana Madina tietysti toivoo, että lapset kasvavat terveinä ja onnellisina, ja että hän voi vanhempana tukea heitä elämässä. Ammatillisesti Madinalla on kunnianhimoa – unelmana olisi jonain päivänä saavuttaa samanlaisia tuloksia kuin Kazakstanilaisten valmennettavien kanssa. Toisaalta Madina toteaa, että juuri joukkuevoimistelun kilpasarjassa valmentamisessa on valtava arvo. Siellä hän on mielestään saanut oppia juuri sitä puhtainta suomalaista joukkuevoimistelua, jota tuli Suomeen etsimään.

“Madinasta huomaa, kuinka omistautunut hän on joukkueelle ja että hän tekee todella kaikkensa että voimme saavuttaa tavoitteemme. On ihanaa huomata kuinka hän tuo joka päivä hyvän fiiliksen salille ja että joukkue ja Madina puhaltavat yhteen hiileen” iloitsee valmennettava Sofia.

Joukkuekaveri Olivia komppaa ja toteaa, että “hän [Madina] on soveltanut omat kriteerinsä ja valmennustyylinsä meidän joukkueelle sopiviksi ja aina kannustaa meitä eteenpäin meidän omaa parasta kohti, vaikka se meistä tuntuisi vaikealta”.

Joukkuevoimistelu on lajina levittäytynyt melkein joka maapallon kolkkaan, mutta suomalaista joukkuevoimistelua ei maailmalla tunneta, kertoo Madina. Kazakstanissa ei voitu uskoa silmiään, kun nähtiin kuvia joukkuevoimistelijoista välineiden kanssa. Suomessa kilpaillaan syksyisin välineohjelmilla, joka ei taas maailmalla ole tapana. Madinan toive on, että hän voisi vielä viedä Suomessa opittua voimistelun tietotaitoa ja tyyliä eteenpäin kotimaahansa ja maailmalle.

Suomessa Madina kuitenkin viihtyy hyvin – muun muassa Kazakstanissa vaivanneet allergiat ovat jääneet unholaan. Ehkä johtuu paremmasta ilmanlaadusta, nauraa Madina.

13.12.2024