Atomit viettivät pääsiäistä Tanskassa Easter Cupin merkeissä
Atomit 05 voimisteli upeasti 12 ̶ 14-vuotiaiden sarjassa hopealle. Atomit 04 samassa sarjassa alkukilpailun 10.
Pääsiäisviikonloppuna
15. ̶ 16.4. Tanskan Grevessä järjestettiin joukkuevoimistelun kansainvälinen
Easter Cup -kilpailu. OVOsta Tanskaan juhlapyhiksi matkustivat Atomit 04 ja Atomit 05 valmentajineen
ja kannustusjoukkoineen.
Atomit
04-joukkueelle Tanskan kisa oli jo toinen laatuaan, mutta sisarjoukkue Atomit
05 kilpaili ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella.
Molemmat
joukkueet suorittivat alkukilpailussa kilpailuohjelmansa vahvasti ja puhtaasti.
04:set ylsivät harjoitustasoiseen kokonaisuuteen. Joukkue lunasti haastavalla
ja vauhdikkaalla ohjelmallaan tuomaristolta pisteet 15,13 ja sijoittui
kilpailussa sijalle 10. Kansainvälisissä kilpailuissa käytössä usein olevan maakiintiön
vuoksi, Atomit 04 kuitenkin karsiutui finaalista.
Atomit 05 näytti
Tanskassa parasta osaamistaan. Alkukilpailussa joukkue nappasi saldokseen
pisteitä huimat 16,60. Vaikuttavan pistesaaliin myötä joukkue lähti finaaliin
ja toiseen kilpailupäivään sarjansa toiselta sijalta.
Sunnuntain
finaalissa joukkue sortui pieneen kisahermoiluun, joka näkyi suorituksessa. Epätarkkuuksista
tuomaristo rokotti Atomien pisteitä alkukilpailua pienemmiksi. Färsaarien
joukkue Team Nora taas puolestaan nosti
pisteitään ensimmäisestä kilpailupäivästä, joka teki kilpailun hopeamitaleista
erittäin tiukaksi.
Alkukilpailun piste-eron turvin kilpailu
ratkesi kuitenkin Atomeiden hyväksi. Atomit 05 oli yhteispistein 32,670 sarjansa
toinen ja Team Nora pistein 31,970 kolmas. 12 ̶ 14-vuotiaiden sarjan voittajina
juhlittiin suomalaisjoukkue Team Vidaa
(Tampereen Työväen Naisvoimistelijat).
– Lauantaina
suoritus oli tosi hyvä. Teimme täsmällisesti ja hyvällä fiiliksellä,
Sunnuntaina suoritukseemme mahtui pari virhettä, mutta siitä huolimatta tsemppasimme
täysillä loppuun asti ja sijoituimme sijalle 2. Oli mahtavaa päästä kisaamaan
ulkomailla ja kisat toivatkin meille paljon uusia kokemuksia. Lähdemme kotiin
tyytyväisinä hopeamitalit kaulassa, Atomit 05 kapteeni Inka Pallasvesa iloitsi palkintojenjaon jälkeen.
Atomit 04 sijoittui
kilpailussa finaalipäivän jälkeen sijalle 13. Ja vaikka joukkue ei tuonutkaan
tällä kertaa kotiin tuomisena kilpailumitaleita, niin Tanskasta mukaan lähti
runsaasti positiivisia kisakokemuksia.
– Alkukilpailun
suoritus oli harkkatasoinen ja ilmaisullinen. Ansaitsimme sillä pisteet 15,13
joihin olemme tyytyväisiä. Finaalitavoitteesta jäimme täpärästi maakiintiön
takia. Sunnuntaina menimme Kööpenhaminaan Tivoliin ja kannustimme finaaliin
päässeitä joukkueita. Kokonaisuutena olemme todella tyytyväisiä
kisaviikonloppuun, 04:sten kapteeni Vilma
Björklund summaa matkan.