kaikki senioreiden pohjoismaiden mestaruudet ovon kaksikolle
Senioreiden neliottelun Pohjoismaiden mestaruus meni Emmi Piiroiselle yhteispistein 95,050. Neliottelun tuloksissa laskettiin mukaan kolmen parhaan välineen pisteet. Lia Kallio varmisti ovolaisten tuplamitalit voimistelemalla neliottelun pronssia pistein 91,000. Hopeaa vei Tampereen Sisun Anastasia Rogozhina. Kilpailu finaalipaikoista oli kovaa, sillä mukaan valikoituivat kaksi voimistelijaa per maa välinekohtaisten tulosten mukaan.
Emmin kullanhohtoinen kisapäivä sai jatkoa sunnuntain välinefinaaleissa, joissa hän vei kirkkaimman mitalin vanteella, pallolla ja keiloilla. Hän voimisteli koko kilpailun suurimman pistemäärän vannefinaalissa, jossa hän onnistui keräämään huimat 33,050 pistettä.
“Oli mahtavaa kisata ja tärkeää kokemusta tarttui matkaan. Nautin paljon esiintymisestä kannustavalle yleisölle ja ajatukset olivat hyvin matkassa mukana. Ilman valmennustiimiäni en olisi tässä, kiitos kuuluu heille” summaa Emmi ajatuksiaan viikonlopun päätteeksi.
Lia onnistui välinefinaaleissa näyttämään parastaan, ja vei itsevarmalla nauhasuorituksella välineen kultamitalin pistein 30,100. Näin hän sinetöi ovolaisten täyden sarjan Pohjoismaiden mestaruuksia senioreiden yksilöissä. Lisäksi keiloilla irtosi hopeamitali pistein 30,200.
“Oli tosi kiva kisata kotiyleisön edessä, kannustus ja tuki auttoi tosi paljon! Kisassa pystyin pysyä rauhallisena ja tehdä melko ehjät suoritukset, samalla nautin tekemisestä ja näytin varmempaa suorittamista viime kisaan verrattuna. Onnistumisen halu oli tosi kova ja nauhan onnistuminen tuntui tosi hyvältä. Kiitos koko valmennustiimille, nyt keskittyminen kohti ensi viikon karsintaa ja sitä seuraavan viikon maailmancupia” kertaa Lia viikonlopun tunnelmia.
Suomen tiimi vei senioreiden maakilpailussa kultaa yhteispistein 363,550. Tiimiin kuuluivat OVOn Lia Kallio ja Emmi Piiroinen sekä Tampereen Sisun Anastasia Rogozhina ja Jyväskylän Voimistelijat ’79:n Susa Lahtinen.
Maajoukkue näytti kyntensä finaaleissa
Senioreiden joukkuekilpailussa nähtiin Suomen maajoukkue, jonka riveissä voimistelivat OVOn Elisabeth Jamil ja Emilia Kärkkäinen sekä heidän lisäkseen Nea Kapiainen (SC Olymp), Anni Olkkonen (Elise) ja Anastasiia Polishchuk (Elise-Vantaa).
Maajoukkue vei kaikki joukkuekilpailun Pohjoismaiden mestaruudet nimiinsä. Helpolla tittelit eivät kuitenkaan irronneet, kaksiottelun ensimmäisen välineen jälkeen Norjan 1. joukkue oli nimittäin johdossa kahden pisteen turvin. Ilman suurempia kommelluksia sujunut nauha-pallo-ohjelma sinetöi kuitenkin mestaruuden Suomelle.
Välinefinaaleissa joukkue pääsi näyttämään todellista osaamistaan, kun vanneohjelma keräsi huomattavasti alkukilpailua vahvemmat pisteet 30,350. Voitto napsahti lähes neljän pisteen erolla hopeajoukkueeseen. Nauha-pallofinaalissa joukkue vei myös kultaa pistein 24,350.
Maajoukkue on harjoitellut nykyisellä kokoonpanollaan vasta vuodenvaihteesta lähtien. Sen uusin tulokas on aiemmin yksilönä OVOa edustanut Emilia Kärkkäinen.
“Valmennustiimi on tyytyväinen tuloksiin. Vielä ei ollut ihan täydelliset tulokset ja töitä löytyy aina, mutta hyvässä seurassa ja mahtavan valmennustiimin kanssa on ilo tehdä töitä! Jokainen jäsen on todella tärkeä osa kokonaisuutta” kertoo PM-kisoissa nähtyjä OVOn yksilöitä sekä maajoukkuetta luotsaava Larisa Gryadunova.
Junioreissa tiukka kamppailu mitalisijoista
Junioreiden neliottelun Pohjoismaiden mestaruuden nappasi Aino Törmänen yhteispistein 85,800. Alkukilpailussa nähtiin hänelle tunnusomaista tasaisen varmaa ja rauhallista suorittamista, joka siivitti ehjään neliotteluun. Pronssia vei ensimmäisissä PM-kilpailuissaan voimistellut Alva Stenbäck pistein 81,000. Suomi dominoi myös junioreiden sarjassa palkintopallia, sillä hopeaa vei Jyväskylän Voimistelijat ’79:n Saga Jekunen.
Aino täydensi mitalisaalistaan välinefinaaleissa vanteen Pohjoismaiden mestaruudella sekä keilojen ja nauhan PM-hopeilla.
“Kisan aikana nautin joka ohjelman suorittamisesta. Fiilikset kisan jälkeen ovat aika hyvät. Seuraavat tavoitteet ovat vielä korjata virheitä sekä tehdä ohjelmat vielä rohkeammin ja tarkemmin” kertoo Aino.
Alvalta nähtiin välinefinaaleissa itsevarmaa ja ilmaisullista tekemistä, ja hänet kruunattiin pallon ja nauhan Pohjoismaiden mestariksi.
“Nautin kisaamisesta ensimmäisissä PM-kilpailuissani todella paljon, kisapaikalla oli hyvä tunnelma sekä kannustus. Erityisen tyytyväinen olen finaalipäivään, jolloin sain tehtyä ilmaisulliset suoritukset. Seuraavana on vuorossa EM-karsinnat ja toukokuun alussa SM-kisat, joihin lähden parantamaan omia suorituksiani vielä lisää” summaa Alva kisan jälkeen.