Upeaa menestystä rytmisen voimistelun PM-kisoissa
Yksilöille kaksi neliottelun mestaruustitteliä
Naisten sarjan neliottelu oli todellinen jännitysnäytelmä, kun ovolaiset Rebecca Gergalo ja Aurora Arvelo kävivät tiukkaa pistetaistoa loppumetreille saakka. Aurora piti ykkössijaa hallussaan viimeiseen välineeseen asti, jossa Rebecca kiilasi ohi 0,05 pisteen turvin ja nappasi toisen Pohjoismaiden mestaruutensa.
Välinefinaaleissa Aurora kruunattiin vanteen, keilojen ja nauhan mestariksi, ja Rebecca taas pallon mestariksi.
“Vaikea viikonloppu on nyt takana. Sattui paljon tyhmiä ja huolimattomia virheitä. Olen toki pettynyt, mutta samalla kuitenkin ylpeä. Omiin vaikeuksiini ja huoliini nähdän yritin kuitenkin tehdä voimakkaasti ja näyttävästi”, pohtii Rebecca.
Kilpailusta sisuuntuneena Rebeccan tavoitteena on nyt nostaa rimaa.
“Minulla on vielä aikaa ennen tärkeän kisakauden alkamista myöhemmin keväällä. Ensi viikolla palaan treenisalille harjoittelemaan ja hiomaan ohjelmia. Vaikka nyt sattui virheitä, aion tehdä vielä enemmän töitä, ja näyttää tulevissa kisoissa mihin oikeasti pystyn!” hän kertoo.
“Tämän päivän kisassa sain tehtyä melko tasaisen neliottelun. Kaikkiin ohjelmiin kuitenkin mahtui joitain virheitä ja epätarkkuuksia, joten parannettavaa jäi. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän kisaan, ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua”, summaa Aurora.
“Kisat menivät hyvin, vaikka joitain pieniä virheitä tulikin. Olen tyytyväinen kilpailuun ja suorituksiini, sillä yritin tehdä mahdollisimman isosti ja siististi”, kertoo Aurora.
“Kisa oli hyvä ja opettavainen kokemus. Olen tyytyväinen siihen, että virheistä huolimatta pystyin jatkamaan suoritusta siististi, eikä lisää virheitä tullut”, miettii Emmi.
Neliottelussa kilpaili myös Lia Kallio, joka ylsi kahdella välineellä 11. sijalle. Pallolla hän keräsi sarjansa toiseksi korkeimmat pisteet, 16,300.
“Sain tehtyä ihan hyvät suoritukset, joista sain ennätyspisteet finaalissa! Nauhassa tuli pari pientä virhettä sekä alkukilpailussa että finaalissa. Yleisesti ottaen voin olla kuitenkin erittäin tyytyväinen tähän kisaan!” iloitsee Lia.
Jelizavetalle ja Jenylle vanneduolla kultaa
Junioreiden duo- ja triokilpailussa nähtiin seitsemän duoa ja trioa. Alfoissa voimistelevat Jelizaveta Vorontsova ja Jenny Närjä keräsivät kahdella näytöllä yhteispisteet 28,550. Pisteet riittivät kirkkaasti kultasijaan.