Vauvajumppa 2023-2024
Tiistai klo 10:15-11 Matinkylän uimahallin liikuntasali
Ikä: noin 6-12 kk
Tuntien pituus: 45 min
Vauvajumppa on vauvan ja aikuisen yhteinen jumppahetki. Tunnilla liikutaan yhdessä vauvan kanssa siten, että lapsi oppii uusia taitoja ja aikuinen pääsee liikkumaan. Aikuinen voi olla äiti, isä, ukki, mummi tai vaikka kummi. Tunneilla lapsen kanssa voi käydä välillä eri aikuinen kuin ryhmään ilmoittautunut.
Vauvajumpassa opitaan paljon leikin ja musiikin kautta. Tuntisisältö suunnitellaan monipuolisesti sekä lapsi että aikuinen huomioon ottaen. Vauvajumpassa lapsi oppii varhaisia liikkumisen perustaitoja sekä kohtaa muita vauvoja. Toiminta luo mainion pohjan tuleville liikuntaharrastuksille sekä ryhmätyö- ja leikkitaidoille.
Mukaan tunnille: aikuiselle ja lapselle sisäliikuntaan sopivat varusteet.
Ohjeita ilmoittautumiseen
Ilmoita osallistuva lapsi ryhmään ja lisää osallistuva aikuinen lapsen tietoihin huoltajaksi. Ensimmäisenä mainittu huoltaja lisätään ryhmän jäseneksi.
Mikäli tunnille osallistuu pääasiassa lapsen kanssa joku muu kuin ensisijainen huoltaja, ilmoitathan tästä erikseen osoitteeseen laskutus@ovo.fi
Mikäli useampi lapsi osallistuu tunnille saman aikuisen kanssa, ilmoitathan asiasta osoitteeseen laskutus@ovo.fi , niin korjaamme toisen lapsen laskulta pois aikuisen osuuden.